Erittäin rajut taistelut Donetskin lentokentän tienoilla jatkuvat. Ohessa puolustajien raportti iltapäivältä:

B7Z2SeJCMAAkJM5.jpg

B7ZKfU1CYAMCe-L.jpg

Viimeisen neljän päivän aikana hyökkääjien tappiot ovat jälleen nousseet satoihin, mutta siitä huolimatta hyökkäys jatkuu. Päivän aikana uusi terminaali, jossa puolustajien viimeinen tukikohta sijaitsee, on ainakin ajoittain ollut kaikilta suunnilta venäläispanssarien ympäröimänä. Ukrainan tykistö on kuitenkin torjunut rynnäköt useaan kertaan (tässä ratkaisevana apuna ovat ehkä voineet olla uudet, USAsta saadut tulenjohtotutkat). Taistelut jatkuvat ennennäkemättömän kiivaina.

ETYJin edustajat (joiden täytyy olla kaikkien sokeita, koska eivät ole esim. huomanneet, minkä maalaisen upseerin vieressä alla olevassa kuvassa tänään kävelevät) oli jo pyydetty paikalle todistamaan kentän valtausta, mutta vierailu täytyi peruuttaa, koska kenttää ei ole vieläkään vallattu. DNRn edustaja ehti tosin julistaa kentän vallatuksi tänään kuten jo kymmeniä kertoja aiemminkin.

B7ZUQ1fCUAAWCbb.jpg

(Kuva Donetskista tänään. ETYKin tarkkailijat eivät havaitse venäläissotilaita lähistöllä.)

Donteskin kentän taistelu on kestänyt jo hämmästyttävät 253 päivää. Taas kerran näyttää siltä että se on tulossa päätökseen. Suurvallan sotakone käy päälle täydellä voimallaan. Tiedustelulähteiden mukaan Itä-Ukrainassa on yli 500 venäjän panssarivaunua ja yli 10 000 sotilasta. Parin kuluneen kuukauen aikana palkkasoturien määrä on lisääntynyt n. 3000 taistelijalla.

Tiedustelulähteet kertovat myös, että ellei tämänkertainen hyökkäys onnistu, Venäjälle ei käytännössä jää enää muuta vaihtoehtoa kun ilma-aseen käyttö. tätä on alettu jo pohjustaa. Tänään ilmoitettiin virallisesti “Novorussian” ilma-aseen olemassaolosta. Militian edustajat ilmoittivat, että heillä on “käytössään” L-29, SU-25 hävitäliä sekä useita helikoptereita. On selvää, etteivät koneet ja niitä tukeva infra voi olla peräisin mistään muualta kun Venäjältä. Myöskään niiden operatiivista johtoa ei uskota militian kaltaiselle sekalaiselle joukolle.

—-

Toissapäivän bussiturmasta on tullut esiin useita uusia videoita (tässä videossa osuma noin kohdassa 1:14)ja kuvia. Niistä näkyy, että bussi oli pysähtyneenä tarkastuspisteelle ja monet matkustajat olivat nousseet siitä ulos jalottelemaan raketin iskiessä. Tämä selittää osaltaan suurta uhrien määrää. Miinakenttä oli asiallisesti merkitty varoituskyltein, mutta ilmeisesti useita sirpalemiinoja räjähti raketin osumasta täydentäen tuhon. Bussin kyljessä olevat reiät vastaavat osin myös ukrianan käyttämien sirpalemiinojen aiheuttamia jälkiä.